Puolustusministeri Haglund: Miinalaiva Pohjanmaa museoidaan

Puolustusministeri Carl Haglund haluaa museoida miinalaiva Pohjanmaan.

Vime viikolla uutisoitiin ensiksi Viron olevan kiinnostunut ostamaan laivan, sitten kerrottiin, että Virossa oli keskusteltu miinalaivan ostamisesta, mutta osto ei kuulu Viron hallituksen hyväksymään suunnitelmaan.

Suomen puolustusvoimat on luopumassa miinalaiva Pohjanmaasta vuoden 2015 aikana. Pohjanmaa on toiminut Suomen merivoimien lippulaivana, jonka pääasiallinen rauhanaikainen tehtävä on ollut toimia koululaivana. Merivoimien käytössä se on ollut vuodesta 1979.

Käytetyn puolustusmateriaalin jatkokäyttömahdollisuuksia on kolme: myyminen, romuttaminen ja museointi.

Romuttaminen sen sijaan ei ministerin mukaan ole vaihtoehto Pohjanmaan kohdalla. Haglund on tänään keskustellut asiasta puolustusvoimien kanssa ja seuraavaksi selvitetään mahdollisuuksia aluksen siirtämiseksi Suomenlinnaan museo- ja koulutuskäyttöön.

– Haluamme, että myös tulevat sukupolvet voivat tutustua tähän maamme merivoimahistorian merkkialukseen, sanoo puolustusministeri Carl Haglund tiedotteessaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.