Puolustusselonteon käsittely jatkuu toukokuussa

Tänään kokoontunut hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ei käsitellyt lainkaan puolustuspoliittista selontekoa, kuten jo eilen selvisi.

Selonteon käsittelyä jatketaan toukokuussa tekeillä olevien lisäselvitysten jälkeen. Asia vedettiin pois valiokunnan esityslistalta puolustusmäärärahoihin liittyvien erimielisyyksien vuoksi.

Sen sijaan valiokunta puolsi tukea Baltian maiden maanpuolustuksen kehittämiselle. Viroa tuetaan niin, että sen kenttätykistö pitää ampumaharjoitusleirin Suomessa ja maa saa pyytämänsä tykistön välineet. Liettualle luovutetaan pyydetyt rynnäkkökiväärin paukkupatruunat koulutuskäyttöön. Latvia saa laivatykin ampumatarvikkeita.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam sanoi eilen Helsingin Sanomien haastattelussa, että noin 11 miljardin markan puolustusmäärärahat riittäisivät nykyisen varuskuntaverkon säilyttämiseen.

Haastattelussa Enestam totesi, että hän olisi valmis tinkimään aiemmin väläyttelemästään 11,8 miljardin puolustusbudjetista ja että valtiovarainministeri on "samoilla linjoilla".

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö myönsi tänään keskusteluja käydyn, mutta Enestamin haastattelussa mainitsema luku oli hänelle uusi.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.