Purjelaivaturman syy selviämässä

Purjelaiva Pogorian turman syy on selviämässä. Alustavien tutkimusten mukaan eilen illalla merihätään joutuneen purjelaivan masto kaatui ruostumisen seurauksena.

Lähes 50-metrisen aluksen kolme mastoa katkesivat merellä Hangon eteläpuolella.

Merenkulkulaitoksen merenkulun tarkastajan Henri Walleniuksen mukaan turmassa oli aineksia isoon onnettomuuteen.

- Jos olisi joku ollut väärässä kohtaa kannella, kun mastosta alkoi tippua tavaraa, niin olisi käynyt tosi huonosti, Wallenius sanoo MTV:n uutisille.

Tall Ships' Races -kilpailuun osallistuneen purjelaivan 50-henkisestä miehistöstä 38 oli ensi kertaa purjehdukselle osallistuvia nuoria, jotka evakuoitiin pian onnettomuuden jälkeen helikoptereilla Dragsvikin varuskunta-alueelle Hankoon.

(MTV3)

Haverissa oli suuronnettomuuden riski, kertoo luutnantti. Katso haastattelu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.