Puska voitti - Sokeri-Pepsit pois kouluista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska on saanut uuden sulan hattuunsa terveellisen ravitsemuksen lähettiläänä. Puskalla oli sormensa pelissä virvoitusjuomajätti Pepsin päätöksessä vetää pelkällä sokerilla makeutetut virvoitusjuomansa pois kouluista parin vuoden kuluessa.

Yhtiö teki päätöksen neuvoteltuaan Maailman sydänliiton (WHF) kanssa. Pekka Puska on WHF:n presidentti ja edusti liittoa neuvotteluissa.

Puskan mukaan lopullinen tavoite on, että että kouluista tulisi paikkoja, joissa ei säännöllisesti myydä karkkeja ja limsoja. Hän toivoo, että muut yritykset ottaisivat mallia Pepsin päätöksestä.

Puska tunnetaan Suomessa terveellisten elämäntapojen ja ravitsemuksen puolestapuhujana. Hän oli voimahahmo Pohjois-Karjala-projektissa, jossa suomalaisten päähän iskostettiin, että elintavoilla on selvä yhteys sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.