Putin Etyj-jupakasta: Suomi teki virheen

Venäjän ja Suomen presidentit ovat keskustelleet puhelimitse muun muassa maiden suhteista, kertovat presidentti Vladimir Putinin nettisivu sekä tasavallan presidentin kanslia.

Putinin nettisivun mukaan Putin on todennut, että Venäjän Etyj-valtuuskuntaa koskeva maahantulokielto oli oikeudellisesti virheellinen. Lausunnossa huomautetaan kieltopäätöksen tapahtuneen joidenkin EU-maiden painostuksen alla.

Lausunnossa painotetaan myös, että presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö uskovat maiden suhteiden säilyvän ystävällisinä ulkoisista tekijöistä huolimatta.

Presidenttien kerrotaan keskustelleen myös konkreettisista suomalais-venäläisistä yhteistyöhankkeista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Aiheina olivat ainakin Ukrainan tilanne ja Iranin ydinsopu.

Keskustelu tapahtui Suomen aloitteesta. 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.