Putin vakuuttaa Venäjän toimittavan Suomelle energiaa

Venäjän pääministeri Vladimir Putin vakuuttaa Venäjän toimittavan Suomelle kaiken tarvittavan energian, oli kyse öljystä, kaasusta, sähköstä tai kivihiilestä.

Putin saapui alkuiltapäivästä Helsinkiin yksipäiväiselle vierailulle ja tapasi aluksi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) Säätytalossa.

Putin sanoi, että Venäjän hallitus on Suomen pyynnöstä myös päättänyt olla nostamatta puutulleja auttaakseen suomalaisia metsäteollisuusyrityksiä vaikeissa kriisiolosuhteissa. Edellisessä pääministeritapaamisessa Venäjä ilmoitti lykkäävänsä korotukset ensi vuodenvaihteeseen.

Putinin mielestä kahdenvälinen yhteistyö auttaa molempia maita selviytymään kansainvälisestä talouskriisistä. Hän uskoo, että kriisi auttaa ratkaisemaan myös kuljetuksiin liittyviä ongelmia.

Pääministeri Vanhanen painotti, että pääministeritapaamisessa ovat ensi kertaa mukana myös maiden välisen talouskomission puheenjohtajat eli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ja Venäjän talouskehitysministeri Elvira Nabiullina.

Pääministerien keskustelut alkoivat iltapäivällä tunnin aikataulusta myöhässä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.