Putinin vierailu katkoo liikennettä

Vierailu alkaa huomenna, jolloin presidentin saattue liikkuu lentoasemalta Presidentinlinnaan noin kello 16.10-17.00

Venäjän presidentin Suomen-vierailu aiheuttaa katkoksia Helsingin liikenteeseen loppuviikon aikana. Suurin osa katkoksista on kuitenkin kestoltaan lyhyitä.

Vierailu alkaa huomenna, jolloin presidentin saattue liikkuu lentoasemalta Presidentinlinnaan noin kello 16.10-17.00. Saattueen kulun ajaksi Tuusulanväylän liikenne katkaistaan Helsingin suuntaan lentoaseman tasalta ja Tuusulanväylän liikenne pohjoiseen voi olla tavanomaista hitaampaa. Myös kehäliikenne länteen Tuusulanväylän liittymässä katkaistaan. Kehä I:n katkos voi olla noin 15 minuutin mittainen.

Myös Mannerheimintien poikittaisliikenteelle Hakamäentiestä etelään voi tulla tavanomaista selvästi pitempiä katkoksia. Kauppatorin ja Presidentinlinnan ympäristön liikennettä rajoitetaan. Saattueen kulku heijastuu lisäksi Hämeenlinnanväylän liikenteeseen molempiin suuntiin Kehä I:n eteläpuolella.

Muut siirtymisten aiheuttamat katkokset ovat lyhytkestoisia tai ajoittuvat aikaan, jolloin liikenne on melko hiljaista.

Saattueen reiteillä pysähtymiskielto

Presidentin saattueen reiteillä on pysähtymiskielto. Kielto koskee ainakin molempia Esplanadeja, Mannerheimintietä, Tukholmankatua, Ramsaynrantaa, Saunalahdentietä, Kalastajatorpantietä, Aleksanterinkatua Unioninkadun ja Meritullintorin välillä, Mariankatua ja Snellmaninkatua Rauhankadusta etelään sekä Säätytaloa ympäröiviä katuja. Väärin pysäköidyt autot hinataan pois.

Perjantaina presidentin autosaattue siirtyy Munkkiniemestä Säätytalolle noin kello 9.30-10.00 Poliisin mukaan suurin haitta tuolloin aiheutuu Mannerheimintien poikittaisliikenteelle. Saattuereitin ja Säätytalon ympäristössä on torstain kaltaisia pysähtymisrajoituksia.

Presidentti siirtyy Helsingin keskustasta lentoasemalle perjantaina iltapäivällä noin kello 16.50-17.30. Erottajalta ei pääse Mannerheimintielle saattueen lähtiessä liikkeelle. Samoin Kehä I:n liikenne itään katkaistaan Hämeenlinnanväylän liittymän kohdalta. Myös Tuusulanväylän liikenne pohjoiseen estetään Kehä I:n kohdalta saattueen ohittaessa liittymän.

Kolmesta mielenilmauksesta ilmoitus

Poliisille oli iltapäivään mennessä ilmoitettu kolmesta mielenilmauksesta presidentti Putinin vierailun yhteydessä. Suurin niistä on Amnestyn, Suomen Penin ja Rauhanpuolustajien mielenosoitus Venäjän ihmisoikeuksien puolesta. Kynttilämielenosoitus järjestetään Tuomiokirkon portailla perjantaina kello 16-18. Siihen odotetaan noin kahtasataa osallistujaa.

Kaksi muuta ilmoitettua mielenilmausta ovat Aluepalautus ry:n mielenilmaus huomenna sekä yksittäisen ihmisen mielenosoitus sekä huomenna että perjantaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.