Puutalo paloi Porissa – yksi loukkaantui vakavasti

Yksi ihminen loukkaantui vakavasti lauantaina Porin keskustassa sijaitsevan puutalon tulipalossa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Vapaudenkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmassa ennen kello kolmea iltapäivällä. Sammutustyöt kestivät iltaan saakka.

Palaneessa rakennuksessa oli viisi asuntoa kahdessa kerroksessa. Päivystävän palomestarin mukaan palo lähti asunnosta. Sieltä se levisi rakennuksen yläpohjaan niin laajalti, että pelastuslaitoksen oli poistettava koko rakennuksen katto.

Palomestarin mukaan yksi asunnoista tuhoutui palossa täysin ja muihin tuli savu- ja vesivahinkoja. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Liikenne ohjattiin sammutustöiden ajaksi toisaalle. Rakennuksessa asuville järjestettiin korvaavat yösijat.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.