Puutalon palo ajoi asukkaat yön selkään Porvoossa

Kukaan ei ilmeisesti ole loukkaantunut pahasti palossa. Palanut puutalo ei sijaitse vanhan Porvoon puutaloalueella.

Tulipalo on ajanut kuuden perheen asuttaman puutalon asukkaat yön selkään Porvoossa. Kaksikerroksisen talon yläkerta tuhoutui pahoin, ja alakertakin kärsi vesivahingoista sammutustöiden vuoksi.

Myös viereinen samankokoinen talo jouduttiin evakuoimaan varmuuden vuoksi, sillä palopaikan lähistölle tuprusi runsaasti savua. Lähikorttelien asukkaita neuvottiin sulkemaan ikkunat ja ovet.

Kukaan ei ilmeisesti ole loukkaantunut pahasti palossa. Päivystävä päällikkö Jorma Kuikka ei vielä yön aikana ollut asiasta varma, sillä palon sammutustyöt jatkuivat pitkälle yöhön, eikä pahasti palanutta yläkertaa päästy vielä tuolloin tutkimaan.

Kuikan mukaan palanut puutalo ei sijaitse vanhan Porvoon puutaloalueella. Talon lähettyvillä on siitä huolimatta muitakin puutaloja, mutta tuli ei missään vaiheessa päässyt leviämään naapurirakennuksiin.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.