Puutullit johtavat suureen tieremonttiin Suomessa

Liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Suomi joutuu parantamaan tieväyliä kun Venäjän puutullit astuvat täydessä mitassa voimaan. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo, että kun Suomi joutuu ottamaan yhä enemmän puuta omista metsistään, on puiden kuljetuksilla oltava asianmukaiset tieväylät.

- Jos Suomen metsistä vedetään 15-20 miljoonaa kuutioita lisää puuta, on myös infrastruktuurin oltava kunnossa, Pursiainen totesi MTV3:n Huomenta Suomi –ohjelman haastattelussa.

Pursiainen painottaa, että teiden kunnostukset ulottuvat pääteiden lisäksi myös yksityisteille, jotta puu saadaan kuljetettua pois metsistä.

Myös ratahankkeita on pohdittava uusiksi puutullin myötä.

- Ne rautatiet, jotka ovat olleet lakkautettuna tai uhattuna vähäisen liikenteen vuoksi on nyt saatava sellaiseen kuntoon, että ne käyvät puun kuljetukseen.

Välitön maksaja kaikissa valtion väylähankkeissa ovat luonnollisesti veronmaksajat. Pursiainen muistuttaa, etteivät hankkeet ole kuitenkaan yksisuuntaista toimintaa, vaan niistä hyötyvät monet tahot.

- Hyvillä väylähankkeilla parannetaan elinkeinoelämän toimintaa, luodaan työtä suomalaisille ja saadaan näin ihmisten arki paranemaan.

Hän kertoo, että kaikille suunnitteilla olevillle hankkeille on olemassa hyötykustannussuhde.

- Rahat on saatava 1,5 –kertaisena takaisin, muuten esitystä on mahdotonta saada lävitse.

Muun muassa liikennehankkeet ovat tärkeällä sijalla hallituksen tänään alkavissa kehysneuvotteluissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.