Pyhäjoella noin kolmekymmentä ihmistä pelastettu tulvan alta

Pyhäjoella noin kolmekymmentä ihmistä on pelastettu tulvan alta.

Yhdeksän omakotitaloa, kaksi rivitalohuoneistoa ja kesäasuntoa sekä useita piha- ja ulkorakennuksia on vaurioitunut.

Evakuoidut ja asuinrakennuksista pelastetut ovat kuitenkin selvinneet materiaalisilla kolhuilla.

- Välitön sisälle siirto toisiin tiloihin ei ole tällä hetkellä välttämätöntä, koska sää on hyvä. Eikä henkilövahinkoja ole tapahtunut, sanoo Jokilaaksojen pelastuslaitosvastaava pelastusjohtaja Jarmo Haapanen.

Haapasen mukaan Pyhäjoen kunta on valmistautunut evakuoitujen huoltamiseen ja tarvittaessa majoittamiseen. Itse evakuoituja ei ole keskitetysti siirretty mihinkään tiettyyn paikkaan.

- Evakuoidut ovat hakeutuneet naapurustoon, ystävien ja sukulaisten luo. Suurin osa ihmisistä on todennäköisesti katsomassa omien asuntojensa vahinkoja, sikäli jos sinne on turvallista mennä, pelastusjohtaja arvioi.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että jääpadon nopea liikkuminen aiheutti sen, että tulvavesi nousi Pyhäjoen keskustaan. Jääpato on ollut yli kolme kilometriä pitkä. Se on ohittanut Pyhäjoen taajaman ja vedenpinta on lähtenyt laskuun.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.