"Pyrkimys savuttomuuteen saattaa selittää lisääntynyttä nuuskan käyttöä"

Terveystieteiden tohtorin mukaan yhteiskunnan pyrkimys savuttomuuteen saattaa selittää osaltaan lisääntynyttä nuuskankäyttöä.

Sosiaali- ja terveysministeriön terveystapatutkimuksen mukaan sekä tyttöjen että poikien nuuskakokeilut ovat lisääntyneet.

Terveystieteiden tohtori Susanna Raisamo Tampereen yliopistosta kertoo, että nuuskakokeilut ovat lisääntyneet jo useamman vuoden ajan.

– Yksi selitys saattaa tietysti olla tämä yhteiskunnan pyrkimys savuttomuuteen, Raisamo toteaa.

– Saatetaan ajatella, että nuuska olisi sitten jotenkin vähemmän haitallisempaa, kun se ei savua. Ja ehkä osa tupakoitsijoista on siirtynyt käyttämään sitten nuuskaa, kun missä tahansa ei voi enää polttaa.

18-vuotiaista pojista 14 prosenttia käyttää nuuskaa.

Terveystutkimukseen vastasi reilut 4500 12-18-vuotiasta nuorta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.