Rahapelaaminen verkossa kasvaa - mukana tulevat myös ongelmat

Rahapelaamisen siirtyminen verkkoon jatkuu. Esimerkiksi Veikkauksella digitaalisen myynnin osuus on noussut yli kolmannekseen yhtiön liikevaihdosta. Samalla kun pelien saatavuus verkon kautta on parantunut - ovat myös nettipelaamisen liittyvät ongelmat lisääntyneet selvästi.

Yhä useampi täyttää oman veikkauskuponkinsa oman pelitilin kautta verkossa. Se näkyy myös suoraan Veikkauksen tuloksesta, joka nousi viime vuonna yli 500 miljoonan euron.

- Rahapelialan koko kasvu tulee digitaalisista kanavista. Me olemme hyvin iloisia siitä, että näinä vaikeina taloudellisina aikoina Veikkaus pystyy kehittymään edelleen myönteisesti. Teemme tätä nimenomaan kehittämällä ja panostamalla digitaalisten kanavien kasvuun, Veikkauksen toimitusjohtaja Juha Koponen kertoo.

Myös perinteisistä kolikkoautomaateista edelleen pääosan tuotoistaan saavassa raha-automaattiyhdistyksessä on myös nähty sähköisten pelien potentiaali.

- Me uskotaan vahvasti tällä sähköisellä puolella kasvuun, mutta selkeästi näyttää myöskin siltä, että samaan aikaan käyttäjät siirtyvät käyttämään mobileja  päätelaitteita ja erityisesti siellä meidän odotukset ovat sen kasvun suhteen kovat, Raha-automaattiyhdistyksen liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen sanoo.

Saatavuus tuo ongelmia

Netin kautta pelien saatavuus kasvaa ja se näkyy myös ongelmien kasvuna. Peliongelmiin apua tarjoavan Peluurin asiakkaista nettipelaajien määrä on kasvanut koko toiminnan kymmenvuotisen historian ajan. Nyt enemmistö apua pyytävistä on ensimmäistä kertaa nimenomaan nettipelaajia.

- Ne, jotka ongelmiin ajautuu, niin ajautuu sitten herkemmin aika vaikea-asteisiin ongelmiin. Siellä ihan lyhyessäkin ajassa netin kautta pystyy saamaan elämänsä tosi helposti sekaisin, Peluurin kehittämispäällikkö Mari Pajula kertoo.

- Ongelmapelaajien tilanteet ovat tänä päivänä huomattavasti vaikeampia, kuin ne ovat olleet aikaisemmin. Meidän kokemus on se, että kyllä nettipelaaminen johtaa herkemmin ongelmiin, kuin perinteisten kanavien kautta pelaaminen.

Pajula pitää ongelmien syventymiskehitystä huolestuttavana piirteenä.

- Kaikista meidän kohtaamista ongelmapelaajista puolet pelaa pelejä siis netin kautta, niin jos katsotaan tätä vaikeammissa ongelmissa olevaa ryhmää, niin siitä ryhmästä 70 prosenttia pelaa netin kautta. Se kertoo kyllä selkeästi siitä, että nettipelaamiseen liittyy korkeampi haittapotentiaali.

"Seurantaa ja tunnistusta"

Suomalaisten peliyhtiöiden mukaan he panostavat ongelmapelaajien tunnistamiseen ja peliriippuvuuksien ehkäisyyn. Veikkauksen toimitusjohtaja Juha Koposen mukaan pelaamisen rajoittaminen olisi kuitenkin kaksiteräinen asia.

- Me pyrimme tunnistamaan sieltä ongelmallista pelaamista ja pyrimme tuomaan apua lähelle niille, joille esimerkiksi peliriippuvuus voi olla uhkana.

- Kaikessa Veikkauksen pelaamisessa on pelirajat, kuinka paljon meidän pelejä voi pelata pelikohtaisesti ja yhteenlaskettuna. Näiden pakottavien rajojen lisäksi pelaajilla on mahdollisuus sulkea oma pelaamisensa milloin tahansa kun siltä tuntuu, Koponen kertoo.

Myös Raha-automaattiyhdistyksestä kerrotaan, että pelaajien pelaamista valvotaan tarkan pankkitunnuksiin perustavan tunnistamisen ja muun muassa pelirajojen kautta.

- Varmasti huoli ja seurannan aihe on ihan tarpeen. Me seuraamme sitä itse kokoajan ja uskomme omalta puoleltamme, että nimenomaan tämä pelinhallinta, pelaamisen rajat ja tällaiset työkalut, jota jokaisen meidän pelaajan tulee käyttää, on paras tae siitä, että pelaaminen pysyy hyvissä uomissa, RAY:n liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.