Mainos

Rahtialus Pamela ajoi karille Saaristomerellä

Rahtialus Pamela ajoi aamulla karille Saaristomerellä Iniön itäpuolella. Alus harhautui laivaväylältä ja törmäsi Satavaluotoon hieman kello seitsemän jälkeen.

Aluksen ohjaajana ollutta päällikköä epäillään ruorijuoppoudesta. Hän ei myöskään ilmoittanut merihädän vaarasta meripelastuskeskukselle, kuten laki vaatii.

Kukaan nelihenkisestä miehistöstä ei loukkaantunut. Alus sai vaurioita keulaansa, mutta irrottautui omin voimin ja jatkoi matkaansa kohti Naantalia. Meripelastuskeskus sai ilmoituksen tapahtuneesta vasta yli kaksi tuntia törmäyksen jälkeen.

Turun meripelastuskeskus hälytti Super Puma meripelastushelikopterin kenttävalmiuteen Turun lentoasemaalle. Pamelan luo lähetettiin Nauvon merivartioaseman partiovene, joka saattoi sen Airistolta Naantalin satamaan. Satamaan hälytettiin myös useita Pelastuslaitoksen yksiköitä sekä merivoimien satamahinaaja.

Pamela on noin 50 metriä pitkä, ja se on rakennettu 1978. Aluksessa oli lastina kuivapuhalluskuonaa, joka saattaa kastuessaan kallistaa alusta ja jopa kaataa sen, kertoo meripelastusjohtaja luutnantti Tomi Maunu Meripelastuskeskus Turusta.

Laivan päällikkö ja miehistö ovat suomalaisia.

Länsi-Suomen merivartiosto ja merenkuluntarkastaja tutkivat tapahtumaa.

Pamela ajoi karille myös joulukuussa vuonna 2006 Uudenkaupungin edustalla. Myöskään silloin kukaan ei loukkaantunut.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.