Raidepalapeli Rautatieasemalla – VR sai hässäkän hoidosta harvinaiset kehut

Helsingin Rautatieaseman asemalaiturien päähän kerääntyi tiistaiaamupäivänä satoja hämmentyneitä ihmisiä, kun asetinlaitevika seisautti liikenteen pääradoilla.

MTV Uutisten haastattelemat matkustajat antoivat VR:n toiminnalle kuitenkin pääpiirteittäin kehuja. Opastus oli selkeää ja ennen kaikkea opastajia oli riittävästi.

– Täytyy kehua lähijunani konduktööriä, joka sanoi ihan suoraan, että nyt kannattaa valita jokin muu kulkuneuvo kuin juna, Lahteen matkalla ollut Annukka Lyra kertoi.

Lyra oli lähtenyt aamukahdeksalta kotoaan Vantaan Kaivokselasta. Juna tyssäsi Helsingin Kannelmäkeen, josta oli otettava bussi päästäkseen Rautatieasemalla Lahden-junaan, joka sekin oli myöhässä ja vaihtoi vielä raidetta ennen lähtöä. Melkoinen kierros?

– Joo, mutta voisi olla pahempikin, Lyra hymyili.

Turkuun matkalla ollut Helena Mielonen joutui tarkkailemaan viimeiseen asti, lähteekö juna asemalaiturin päästä vai kauempaa sivuraiteilta. Tiedotus asemalla pelasi, mutta ennakkotietokin olisi kelvannut.

– Kyllä sitä mietti, että kun lipun on ostanut aikoinaan sähköpostista ja heiltä löytyy rekisteristä kaikki tiedot, niin miksei lähettäisi sinne sitten tietoa. Onneksi katsoin uutisia aamulla ja huomasin, että jotain häikkää täällä on ollut.

VR:n henkilökunnan mukaan kaukojunien lähtöraiteita oli vaihdettava sen mukaan, miten raiteita vapautui käyttöön. Muuten odotusajat olisivat venyneet entisestään.

Ensimmäisen haastateltavan nimeä korjattu klo 11.25.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.