Raitiovaunu ja linja-auto kolaroivat Helsingissä

Tapahtumahetkellä linja-auto oli seisomapaikkoja myöten täynnä, ja raitiovaunussa oli viisi matkustajaa. Onnettomuudessa loukkaantui yksi ihminen.

Raitiovaunu on törmännyt linja-autoon Helsingin Vallilassa aamuruuhka-aikaan. Yksi linja-auton matkustaja loukkaantui lievästi turmassa, ja hänet on viety tarkkailuun sairaalaan.

Onnettomuus tapahtui Hämeentiellä raitiovaunuvarikon kohdalla puoli kahdeksan aikoihin. Bussi ja raitiovaunu olivat matkalla samaan suuntaan Helsingin keskustaan päin, kun raitiovaunu kääntyi bussin eteen.

Turman syynä oli raitiovaunun kiskojen vaihteen väärä asento. Pelastusviranomaisten mukaan kuljettaja ei kuitenkaan ollut huomannut sitä, koska yllättäen auennut raitiovaunun ovi oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Vaihde ohjaa raitiovaunut suoraan tai kääntymään autokaistojen yli varikolle.

Ajoneuvoille ei tullut suuria vaurioita, koska törmäysvauhti oli hiljainen. Helsingin keskustaan päin matkalla ollut linja-auto oli seisomapaikkoja myöten täynnä, ja raitiovaunussa oli viisi matkustajaa.

- Saattoi olla onni onnettomuudessa, että bussi oli ihan täynnä. Ihmismuuri piti nyt sen porukan kasassa, arvioi päivystävä palomestari Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitokselta.

Turma ei aiheuttanut pahoja ruuhkia, koska molemmat ajoneuvot saatiin nopeasti varikon pihalle pois muun liikenteen tieltä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.