Raittiiden nuorten määrä kasvussa

Vaikka raittiita nuoria on yhä enemmän, alkoholin kokonaiskulutus on yhä selvässä kasvussa.

Raittiiden nuorten määrä lisääntyy Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Stakesin Tuoreen kouluterveystutkimuksen mukaan lukion ekaluokkalaisista noin joka neljäs ilmoitti pidättäytyvänsä alkoholin käytöstä.

Vuosituhannen vaihteessa samanikäisistä lukiolaisista raittiita oli alle 15 prosenttia. Kaikkiaan raittiiden nuorten määrä on lisääntynyt tasaisesti jo kuudetta vuotta.

Alkoholinkäytön muutoksista kertoo myös humalahakuisten juojien määrä. Kaatokännin ottavien nuorten osuus on kouluterveyskyselyn mukaan vähentynyt selvästi reilun kahden vuoden sisäällä.

Alkoholin kokonaiskulutus on nuorten raitistumisesta huolimatta yhä selvässä kasvussa. Viime vuonna suomalaiset joivat viinaa puhtaaksi alkoholiksi muutettuna 10, 6 litraa henkeä kohden.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.