Liikenne sujuu taas normaalisti Kolmostiellä – oli suljettu kolarin takia

Liikenne sujuu taas normaalisti Kolmostiellä.

Tie oli suljettu liikenteeltä Hämeenkyrössä Pirkanmaalla liikenneonnettomuuden vuoksi. Onnettomuuspaikan raivaustyö on nyt ohi.

Onnettomuus tapahtui kello yhden jälkeen iltapäivällä Kyröspohjan risteyksessä. Poliisin alustavan tutkinnan mukaan henkilöautoilija lähti ohittamaan rekkaa alueella, jossa on keltaiset sulkuviivat. Samaan aikaan vastakkaista kaistaa tuli täysperävaunuyhdistelmä.

Ajoneuvojen keulat törmäsivät toisiinsa osittain ja yhdistelmän vetoauto suistui tieltä. Rekan etuosa kaatui kyljelleen ja henkilöauton kylki painui kasaan.  

Molempien autojen kuljettajat loukkaantuivat onnettomuudessa lievästi. Heidät kuljettiin sairaalaan tarkastettaviksi.  

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.