Räjähderekka ojaan Ähtärissä

Käytöstä poistettuja armeijan räjähteitä kuljettanut rekka luisui ojaan tänään Ähtärissä. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä rekan lasti vaurioitunut tai aiheuttanut räjähdysvaaraa.

Rekka oli viemässä räjähteitä puolustusvoiman Ähtärin-varikon varastoalueelle Palolammelle. Onnettomuus sattui noin kello 13, kun rekan kuljettaja joutui peruuttamaan ajettuaan Rämäläntiellä Palolammen tien risteyksen ohi. Tie onnettomuuspaikalla oli liukas ja polanteinen.

Räjähdysaineet jouduttiin siirtämään toiseen autoon ennen kuin rekka saatiin takaisin tielle. Rämäläntie oli osittain suljettu liikenteeltä onnettomuuden jälkeen noin kolmen tunnin ajan. Palolammen varikko sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Ähtärin keskustasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.