Rajamäki: Naapuriapu uuteen rahankeräyslakiin

Sisäministeri Kari Rajamäki lupaa muutoksia nykykäytäntöön parhaillaan käynnissä olevan rahankeräyslain uudistuksen myötä.

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan myös yksityisten ihmisten auttamiseksi toimeenpannut rahankeräykset tulevat mahdollisiksi. Asiaa koskeva esitys sisältyy parhaillaan valmisteilla oleva rahankeräyslain uudistukseen.

- Uudessa laissa on tehtävä mahdolliseksi myötäelämisen ja yhteisvastuullisen naapuriavun toimittaminen. Pidän tärkeänä myös sitä, että uusi laki sallii selvästi kohtuuttomissa tapauksissa kerättyjen varojen palauttamisen kohteelle, ministeri Rajamäki kommentoi lakiuudistusta.

Julkisuudessa esiintyneessä Puolangan tapauksessa paikallisessa lehdessä kerättiin haastekampanjalla rahaa kotinsa menettäneelle perheelle. Tapaus on parhaillaan syyteharkinnassa ja 10 000 euron avustuspotti takavarikossa.

Puolangan tapauksessa lakiuudistus ei jatkotoimiin vaikuttane, mutta jotain merkitystä tapauksella ja sen saamalla julkisuudella on ollut.

-Tietyt kriteerit toiminnalle on oltava, jotta epäasiallista keräystoimintaa ei voida järjestää, mutta tämän yksitäistapauksen kaltaisissa tilanteissa naapuriavun on oltava mahdollista, ministeri Rajamäki toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.