Rajamäki: Suomi EU:n turvaytimeen

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan Suomen on pyrittävä EU:n sisäisen turvallisuuden ytimeen.

Rajamäki sanoo Aamulehdessä ja Turun Sanomissa, että hän haluaisi avata keskustelun liittymisestä niin sanottuun Prümin sopimukseen.

Sopimukseen liittyvät maat sitoutuvat esimerkiksi terroristiepäiltyjen henkilötietojen luovuttamiseen. Rajamäen mukaan Suomen pitäisi kuulua EU:n turvallisuusytimeen etenkin maan sijaintiin liittyvien erityisuhkien vuoksi.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.