Yhteisö kuohahti vihakampanjan takia – "On pysähdyttävä ystävyyden äärelle"

Urheiluseura Tapanilan Erää vastaan järjestettiin torstai-iltana mielenosoitus, koska se järjestää turvapaikanhakijoille liikuntaryhmiä.

Urheiluseuraa on sadellut vihapostia melkein kuukauden ajan. Syynä on seuran turvapaikanhakijoille järjestämät liikuntaryhmät. Erä on järjestänyt yhdessä vastaanottokeskuksia ylläpitävän Luonan kanssa muun muassa karatekursseja.

Mielenilmaus järjestettiin torstaina lasten ja nuorten vilkkaimpaan harrastusaikaan urheilutalon pihalla. Paikalla oli 12 mielenosoittajaa.

– Lapset olivat pelästyneet mielenosoittajia, jotka olivat hyvin meluisia, Tapanilan Erän karatejaoksen varapuheenjohtaja Maija Laaksonen kertoi MTV Uutisille perjantaina.

Sunnuntaina tapanilalaiset järjestävät Rajaton ystävyys -kyläjuhlan, jonka tarkoituksena on tukea Erän toimintaa.

– Tapanilan yhteisö kuohahti ymmärrettyään oman urheiluseuran henkilöstön ja vapaaehtoisten joutuneen järjestelmällisen vihakampanjan kohteeksi.

– Tapanila on lämminhenkinen, yhteisöllinen ja avoin kyläyhteisö. Vihamielisyys ei kuulu tapanilalaiseen toimintakulttuuriin. Ajatus lapsista ja nuorista kulkemassa treeneihin ja kerhoihin huutelevien aikuisten ohi ylitti tapanilalaisten sietokyvyn, tapahtuman järjestäjä Jenni Korkeaoja kirjoittaa tiedotteessaan.

Tapanilan järjestöt ovat lähettäneet Tapanilan Erälle tukikirjeitä ja sadat tapanilalaiset ovat kiittäneet oman urheiluseuran työtä lasten ja nuorten hyväksi.

Aikana, jolloin pelko tuntuu olevan hallitseva tunnetila, on pysähdyttävä ystävyyden äärelle, tiedotteessa sanotaan.

Kyläjuhla järjestetään sunnuntaina 14. helmikuutta Tapanilan urheilukeskuksen Hiidenkiventien puoleisella parkkipaikalla klo 16-17. Tilaisuus on kaikille avoin.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.