Rajavartijalakkoon ei sopua

Kansanedustajia on kehotettu varautumaan siihen, että eduskunta saatetaan kutsua koolle heinäkuussa käsittelemään lakia, jolla puututtaisiin lakkoon.

Raja-asemilla eilen alkanut lakko jatkuu. Noin kuukauden pituisen työtaistelun jatkuminen varmistui iltapäivällä kun Rajavartioliiton hallitus hylkäsi yksimielisesti sen käsiteltäväksi viedyn sopimusesityksen.

STTK:laisen Rajavartioliiton puheenjohtaja Reijo Kortelaisen mukaan esitys oli täysin riittämätön, jotta hallitus olisi sen voinut hyväksyä. Uusista neuvotteluista Rajavartioliiton ja Rajavartiolaitoksen välillä ei ole sovittu.

Rajavartiolaitoksen esikunnan henkilöstöosaston päällikkö kommodori Matti Möttösen mukaan aloite on nyt työntekijäpuolella.

Kortelainen piti ainakin iltapäivällä todennäköisenä, että vaikka liiton hallitus pysyy vielä juhannussaattoon asti Helsingissä, neuvotteluja tuskin tällä viikolla käydään.

MM-kisojen lakkorajoista ei päästy sopimukseen

Virkaehtosopimusta koskevien neuvottelujen ohella myöskään yleisurheilun MM -kisojen turvallisuuskysymyksistä eli lakkorajoista ei ole sovittu.

Kansanedustajia on kehotettu varautumaan siihen, että eduskunta saatetaan kutsua koolle heinäkuussa käsittelemään lakia, jolla puututtaisiin lakkoon. Hallituksen lakiesitys suojelutyön laajentamiseksi merkitsisi sitä, että muihin liittoihin kuuluvat virkamiehet tekisivät rajavartioiden työt.

Kortelaisen mukaan liitto on valmis keskustelemaan MM-kisojen turvallisuuskysymyksistä. Hän korosti, että puoli vuotta jatkuneissa neuvotteluissa tavoitteena on vain sopimuksen aikaansaaminen, eikä kisojen vaarantaminen.

-Varasimme riittävästi aikaa, että nämä meidän vaatimattomat asiamme olisivat tulleet tässä esille.

Rajavartijoiden lakon on ilmoitettu jatkuvan 23:nteen heinäkuuta. Työtaistelu etenisi vaiheittain ja loppuvaiheessa mukaan tulisivat myös Helsinki-Vantaan lentoasema ja Helsingin satamat.

Kisat järjestetään Helsingissä 6.-14. elokuuta.

Palkkauksen lisistä ei päästy sopuun

Rajavartioliito jätti maanantaina oman esityksensä uudeksi virkaehtosopimukseksi. Siinä olleita vaatimuksia ei kuitenkaan ole Kortelaisen mukaan otettu huomioon.

Kiistaa on lähinnä rahasta ja rajavartiolaitokseen sovellettavasta valtion uudesta palkkausjärjestelmästä.

-Rajavartiolaitoksen vähemmistölle on taattu aika korkeat palkankorotukset suhteessa siihen mitä ne ovat Rajavartioliiton jäsenille.

Esillä on viime päivinä olleet ns. rajaseutulisä sekä takuut siitä, että palkkaus noudattaa yleistä ansiokehitystä.

Jos neuvottelut jatkuisivat, neuvottelutulos voitaisiin hyväksyä perjantaiaamuna, jolloin liiton hallitus on vielä Helsingissä.Mikäli rajavartioliiton hallitus hyväksyy seuraavan esityksen, se on vielä käsiteltävä ylimääräisessä liittokokouksessa.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius kutsunee osapuolet luokseen, mikäli näkee sen tarpeelliseksi.

Yhdysvallat tyrmää ruotsalaisväitteen MM-kisaboikotista

Yhdysvaltain yleisurheiluliitto kiistää väitteen, jonka mukaan maa boikotoisi Helsingin yleisurheilun MM-kisoja rajavartijalakon takia.

Ruotsin televisio kertoi eilisiltana, että Yhdysvallat tekee 10. heinäkuuta ratkaisun, lähettääkö se yleisurheilijoitaan Helsinkiin.

Yhdysvaltain yleisurheiluliiton tiedottaja Tom Surber sanoo Helsingin Sanomissa väitteen olevan perätön. Surberin mukaan Yhdysvaltain yleisurheiluliitto kokoontuu heinäkuussa, mutta mistään MM-kisaboikotista ei kokouksessa keskustella.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.06.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.