Rajavartijat ja Rajavartiolaitos sopuun

Rajavartioliitto ja Rajavartiolaitos ovat päässeet sopuun palkkajärjestelyihin varatun lisäpotin kohdentamisesta.

Parin miljoonan markan palkkapotista jaetaan sekä nuoremmille että vanhemmille rajavartijoille. Rajavartioliitto uhkasi toissaviikolla jättää kiistan vuoksi lakkovaroituksen. Liiton emojärjestö Pardia ei tosin myöntänyt liitolle lupaa laittomaan lakkoon. Rajavartiolaitos halusi kohdentaa lisärahoja mm. nuoriin rajavartijoihin, jotta alalle olisi vastakin päteviä tulijoita, kun liitto taas halusi jakaa rahat virkaiän mukaan.

Liiton lakkopuheiden jälkeen osapuolet palasivat neuvottelupöytään viime tiistaina Valtion Työmarkkinalaitoksen ja Pardian tuella. Neuvottelutulos hyväksyttiin tänään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.