Rajavartijat torjuivat sovintoesityksen

Neuvotteluja kiistan ratkaisemiseksi koetetaan jatkaa ensi maanantaina.

Rajavartioliitto on lopullisesti hylännyt valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen rajavartijoiden työriitaan maanantaina tekemän sovintoesityksen. Sovittelijan toimiston mukaan työnantajapuoli olisi ollut valmis hyväksymään esityksen.

STTK:lainen Rajavartioliitto ehti tyrmätä sovintoesityksen tuoreeltaan jo maanantaina. Työnseisaus itärajan raja-asemilla alkoi tiistaiaamuna. Neuvotteluja kiistan ratkaisemiseksi koetetaan jatkaa ensi maanantaina. Rajavartioliiton mukaan neuvotteluja voidaan jatkaa vain, jos neuvottelujen kohteita ei ennakkoon rajoiteta. Rajavartiolaitoksen esikunta puolestaan on kritisoinut liittoa ylipitkästä vaatimuslistasta.

Riidan ytimessä ovat erimielisyydet siirtymisestä valtion työntekijöiden uuteen palkkausjärjestelmään. Rajavartioliiton mukaan uudistus leikkaisi palkkoja, kun esimerkiksi nykyisiä lisiä poistettaisiin.

Ellei kiistaa saada sovittua, raja-asemien lakko jatkuu ainakin ensi viikon lauantaiaamuun. Noin 1600 -jäsenisen Rajavartioliiton jäsenistä 452 passintarkastuksia tekevää henkilöä on nyt lakon piirissä. Raja-asemilla on töissä noin puolet normaalivahvuudesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.