Rajavartiolaitoksen valmiusjoukot valmiina MM-kisoihin

Valmiusjoukkueiden erikoisosaamista on hyödynnetty viime vuosina myös poliisin virka-aputehtävissä.

Terrorismin uhkan lisääntyminen heijastuu myös rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueiden toiminnan tehostamiseen. Myös lisääntynyt yhteistyö rajavartiolaitoksen ja poliisin välillä lisää erikoistehtäviin koulutetun ja varustetun valmiusjoukkueen varautumista kriisien laukaisemiseen.

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentajan, everstiluutnantti Pasi Tolvasen mukaan yleisurheilun MM-kilpailut Helsingissä eivät vaadi erikoisjärjestelyitä Kaakkois-Suomen rajavartiostossa.

- Meidän koko valmiusjoukkue on varmasti toimintavalmiina kahdessa tunnissa hälytyksestä, ja käytännössä noin tunnissa. Sen pitäisi riittää kaikissa tilanteissa, Tolvanen arvioi.

Rajavartioston miehistä koostuvia partioita tai ryhmiä saadaan rajavartiolaitoksen omilla ajoneuvoilla, veneillä tai helikoptereilla toiminta-alueelle nopeasti.

Poliisin pyynnöstä erityistilanteisiin

Valmiusjoukkueet perustettiin rajavartiolaitoksen omiin tarpeisiin 1980-90-lukujen taitteessa toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Valmiusjoukkueiden erikoisosaamista on hyödynnetty viime vuosina myös poliisin virka-aputehtävissä.

- Virka-apu poliisille tarkoittaa siis muita kuin rajalla tapahtuvia vaativia erityistilanteita, Pasi Tolvanen selvittää.

Tolvanen korostaa, että valmiusjoukkueen toiminta poliisin tehtäviin alkaa vain silloin, kun poliisipäällystö pyytää apua.Valmiusjoukkue on koottu muutaman kerran tällaisissa tilanteissa, joista dramaattisin tapahtui toukokuussa 2001. Tuolloin venäläinen varusmies loikkasi Suomen puolelle junan katolle hypäten.

Aseistautuneen miehen pakomatka käynnisti laajan eri viranomaisten yhteistyötä vaatineen operaation. Loikkauksen dramaattinen loppunäytelmä koettiin Luumäellä, kun venäläisnuorukainen ampui itsensä kuutostien vieressä olevassa metsässä.

Kansainvälinen terrorismi taustavaikuttajana

Rajavartiolaitosta ja rajavyöhykettä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Uusi rajavartiolaki astuu voiman 1. syyskuuta.

Lakiin sisältyvän terrorismintorjuntatehtävän taustalla ovat New Yorkin vuoden 2001 ja Madridin viime vuoden vakavat terrori-iskut, joiden laukaisemina Euroopan neuvosto antoi terrorismin vastaisen julkilausuman maaliskuussa 2004.

- Tätä kovan terrorismin torjuntaa johtaa tietenkin poliisi. Rajavartiostolla pitää olla kyky hoitaa rajaturvallisuuteen vaikuttavat tilanteet, ja lisäarvo saadaan yhteistoiminnasta, Tolvanen sanoo.

Hän muistuttaa myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, joka edellyttää niin ikään terrorismin torjunnan hoitamista kansallisesti.

Erityisosaamista maastossa

Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueet on koulutettu toimimaan erityisesti maasto- ja merioloissa. Valmiusjoukkueiden toimintaa säätelee sama lainsäädäntö kuin poliisiakin, joka toimii rajavartiolaitoksen tapaan sisäministeriön alaisena.

- Toimimme voimankäytön ohjeistuksen, varustuksen ja aseistuksen osalta täsmälleen samalla perustalla kuin poliisi. Koulutuskin on osittain yhteistä poliisin kanssa, apulaiskomentaja Tolvanen toteaa.

Kaikki rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueeseen kuuluvat miehet toimivat normaalisti rajavalvonta- ja rajatarkastustehtävissä. Erityistilanteissa tästä joukosta kootaan hälyttämällä tarvittavan suuruinen joukko.

- Valmiusjoukkue kootaan tilanteen vaatimusten mukaan joko partioksi, ryhmäksi tai joukkueeksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.