Rajavartiolaitos: Ihmissalakuljettajia jää kiinni lähes päivittäin

Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuustarkastaja Ilkka Herrasen mukaan ihmissalakuljettajien kiinniotosta on tullut arki päivää rajavalvonnassa.

Ihmissalakuljettajien pääväylä on tällä hetkellä Tornio, jossa rajavartiolaitos tiukentaa tulijoiden tarkastamista jo paikan päällä.

Rajavartiolaitos pidätti myös tänään miehen epäiltynä laittoman maahantulon järjestämisestä. Irakilaistaustainen mies toi neljä henkilöä Turun satamaan autolla. Kaksi heistä oli alaikäisiä lapsia. 

Herrasen mukaan Turussa tänään kiinniotettu epäilty on tyyppitapaus ihmissalakuljettajien toiminnasta.

– Tätä voidaan pitää hyvinkin perustapauksena, mitä meillä tuolla sisärajoilla paljastuu, missä me aloitamme rikostutkinnan eli joko Suomessa asuva näiden tulijoiden maanmies tai jossain muualla asuva maan mies tuo autolastillisen henkilöitä Suomeen.

Suomeen tullaan sisärajan kautta EU-alueelta laittomasti laivalla Helsinkiin tai Turkuun sekä lentämällä Helsinkiin. Uutena kasvavana ilmiönä on maitse matkustaminen Tornioon Pohjois-Ruotsin kautta.

Laittomat maahantulot ovat jatkaneet voimakasta kasvua. Tänä vuonna kiinnijääneitä maahantulijoita on ollut jo elokuun loppuun 416 ihmistä eli kasvu on ollut vuoden takaisesta peräti 213 prosenttia. Maahantulon järjestäjiä on otettu kiinni peräti 114 henkilöä.

Suomen ja Venäjän rajalla ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia laittomissa maahantuloissa. Ulkorajan ylitti luvattomasti 91 henkeä, kun viime vuonna heitä oli 57.

Lähde: Rajavartiolaitos

Miksi juuri Suomeen?

Herrasen mukaan on vaikea sanoa tarkkaa syytä, miksi juuri nyt tullaan Suomeen.

– Tähän syynä voi olla erilaiset huhut siitä, miksi Suomi on hyvä kohdemaa, miten tänne kannattaa tulla ja miten täältä löytyy kenties töitä. Yksi syy voi olla myös se, että lupaprosessi on nopeampi kuin muualla. Nämä ovat niitä tekijöitä, jotka houkuttelevat tulemaan Suomeen, valottaa Herranen.

Laiton maahantulija saapuu Suomeen ilman matkustusasiakirjoja, viisumia tai oleskelulupaa. Rajavartiolaitoksen mukaan alkuvuonna tuli eniten irakilaisia (tammi-elokuussa). 

Laittomat maahantulijat 2015 

Irakilaisia59%
Somalialaisia 18%
Syyrialaisia6%

Rajavartiolaitoksen tietojen mukaan ihmissalakuljettajat onnistuvat perimään tuhansia euroja ylimääräistä esimerkiksi luku-ja kirjoitustaidottomilta tulijoilta, joita on helppo huijata.

– Kysymyksessä on turvapaikanhakijoiden tietämättömyys siitä, että he voisivat matkustaa esimerkiksi bussilla tai laivalla aivan normaalilla matkalipulla. Heitä on huijattu maksamaan suurempi summa siitä, että joku tuo heidät yksityisautolla tai jollain pakettiautolla. Salakuljettajat käyttävät hyväksi turvapaikanhakijoiden hädänalaista tilaa, toteaa Herranen.

Rajavartiolaitos on yksistään vastaanottanut elokuun loppuun mennessä jo 445 turvapaikkahakemusta, mikä on 199 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.