Raju onnettomuus aamulla – auto törmäsi kylki edellä vastaan tulleeseen

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ja yksi lievemmin kahden henkilöauton kolarissa Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla aamulla.

Onnettomuus sattui Ouluntiellä noin viisi kilometriä Muhoksen keskustasta pohjoiseen. Muhosta kohti matkalla ollut henkilöauto lähti heittelehtimään ja törmäsi kylki edellä vastaan tulleeseen autoon.

Oulun suuntaan matkanneen auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Heittelehtimään lähteneen auton kuljettaja ja matkustaja saivat kolarissa vakavammat vammat, ja pelastuslaitos joutui irrottamaan heidät puristuksista ennen jatkohoitoon kuljettamista. Kaikki kolme loukkaantunutta ovat täysi-ikäisiä.

Molemmat autot romuttuivat lunastuskuntoon.

Pelastuslaitoksesta kerrottiin, että tie oli tapahtumahetkellä hieman liukas mutta onnettomuuspaikalla vallitsi normaali talvinen keli.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.