Raju viesti hallitukselle: Poliisijärjestö uhkaa lakolla

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja vaatii palkansaajapuolta yhteiseen taisteluun ja uhkaa lakolla. 

– Sipilä joukkoineen on keittänyt käärmekeiton, joka ei jätä palkansaajarintamalle kovin montaa vaihtoehtoa, puheenjohtaja Yrjö Suhonen kirjoittaa blogissaan

Hänen mukaansa Sipilän hallituksen esitykset osuvat erityisesti julkisen sektorin työntekijöihin. Suhonen vaatiikin liittoja taistelemaan yhdessä esityksiä vastaan. 

– Ellei nyt löydy yhteistä voimaa, sitä tuskin löytyy enää koskaan. Maan hallitus tarvitsee riittävän kovan muistutuksen. Palkansaajat eivät halua palata Pentinkulman aikoihin. Ellei muu auta: LAKKOON!

Suhonen katsoo, että hallitus on suosinut työnantajapuolta. 

– On helppo ymmärtää että EK:n Häkämies ja muu Etelärannan porukka hykertelee tyytyväisyyttään. He saivat kaikki haluamansa asiat maan hallitukselta hopealautasella. Itse juuri mitään tälläkään kertaa uhraamatta.

"Soini, nyt on aika herätä"

Suhonen kohdistaa ankaraa kritiikkiä perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille, joka on viitannut sunnuntaityötä tekevien pieneen määrään.  

– Tämä ei todellakaan ole yhteiskunta, joka toimii vain maanantaista perjantaihin 8-16. Ellei Soini ole sitä aiemmin oivaltanut, nyt on aika herätä.

Hän paheksuu myös ylityökorvausten, julkisen sektorin lomien leikkaamista ja sairausajan palkkaukseen puuttumista.

– Ja kuinkahan arkipyhien palkattomuus käytännössä hoidetaan aloilla, joissa jonkun on aina oltava paikalla. Ehkäpä Timo Soini löytää tähän vastauksen, Suhonen toteaa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.