Rakennusliitto varautuu painostustoimiin

Työmarkkinakierroksen suurin jäljellä oleva ala rakennusteollisuus voi joutua kärsimään lakoista, mikäli sopua ei helmikuun loppuun mennessä synny. SAK:lainen Rakennusliitto aikoo vauhdittaa neuvottelujaan ylityökiellolla, joka alkaisi 1. maaliskuuta.

Työehtosopimukset päättyvät tuolloin, minkä jälkeen liitto "valmistautuu myös järjestöllisiin toimiin". Rakennusliitto on korostanut kuitenkin pyrkivänsä neuvottelutulokseen ilman painostustoimia.

Jos ylityökielto alkaa, se koskee kaikkia muita aloja paitsi lattianpäällystystä. Mahdolliset lakkovaroitukset voivat olla alueellisia tai kohdistua joihinkin avainyrityksiin.

Rakennusteollisuuden kanssa käytäviä neuvotteluja on käyty tiiviisti tammikuun puolestavälistä lähtien. Neuvoteltavina ovat muun muassa talonrakennus, rakennustuoteteollisuus, lattianpäällystysala, maalaus sekä maa- ja vesirakennusalat.

Keskeisimmät kiistat koskevat palkankorotusten suuruutta. Työntekijäpuoli on asettanut tavoitteekseen kahden vuoden aikana vähintään 13,7 prosentin kustannusvaikutuksen. Se ylittää selvästi teollisuuden yleisen palkankorotustason.

Rakennusliiton hallitus kokoontuu 29. helmikuuta arvioimaan sopimustilannetta. Lakkojen aloittaminen tulee ilmoittaa kaksi viikkoa ennen niiden toteuttamista, joten laajempia häiriöitä rakentamisessa voisi tulla maaliskuun puolivälissä.

Neuvotteluja käydään vielä myös paperiteollisuudessa, jonka sopimukset päättyvät toukokuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.