Rakennuslupien määrä vähentynyt

Rakennuslupia myönnettiin kesäkuussa kaikkiaan 4,7 miljoonan kuutiometrin verran eli 11 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Asuntorakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli neljänneksen edellisvuotista pienempi. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät runsaan kolmanneksen viime vuoden kesäkuusta. Sen sijaan liike- ja toimistorakennuksille sekä julkisille rakennuksille lupia myönnettiin selvästi enemmän kuin kesäkuussa vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Tammi-kesäkuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 24 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli kuitenkin yli kolmanneksen suurempi kuin tammi-kesäkuussa vuotta aiemmin.

Uusien asuntojen rakentamiseen lupia myönnettiin neljännes vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.