Rakennusteollisuus talkoiden syynäämisestä: En olisi uskonut, että Urpilainen tekee tämän

Työnantajien ilmoitusvelvollisuus rakennustyömailla laajenee heinäkuun alussa yksityishenkilöihin, jotka rakennuttavat lupaa edellyttävän rakennuksen.

Esimerkiksi omakotitalojen ja kesämökkien rakennuttajan on ilmoitettava palkkatiedot verottajalle ja maksut alihankkijoille.

– Löin vetoa, ettei (Jutta) Urpilainen uskalla ajaa ilmoitusvelvollisuutta yksityishenkilöille, kertoo Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Niin vain uskalsi. Järjestön mukaan ilmoitusvelvollisuudesta tulee suuri haaste omakotirakentajien lisäksi taloyhtiöille ja niiden isännöitsijöille. Pipatti kehui Kauppalehdessä Urpilaisen rohkeutta viedä pimeän työvoiman torjunta myös pientalotyömaille.

Ongelmana ovat muun muassa talkooporukat. Rajat ovat epäselvät. Paljon riippuu verottajan laintulkinnasta.

Ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen yksityishenkilöihin liittyy laajempaan ilmoitusvelvollisuuden tiukentamiseen. Tiedot työmaalla työskentelevistä henkilöistä on ilmoitettava pääurakoitsijalle, jonka täytyy pitää luetteloa työmaalla työskentelevistä henkilöistä.

Pääurakoitsija ilmoittaa tiedot verohallinnolle kuukausittain. Rakennuksen tilaajan on kerrottava verottajalle alihankkijat ja niiden saamat maksut.

Kullakin työntekijällä pitää olla veronumero ja henkilötunniste, josta veronumero ilmenee. Lopuksi verottaja vertaa ja tarkastaa tiedot.

-Aina on mahdollista, että rikotaan lakia, mutta silmukka on tiukka, sanoo Rakennusteollisuuden työmarkkinoista vastaava johtaja Tapio Kari.

Näkyy työllisyysluvuissa

Harmaata taloutta on yritetty kitkeä rakennustyömailta jo muutaman vuoden ajan. Se saattaa näkyä alan työllisyysluvuissa.

Pipatin mukaan työllisyystilanne on yllättävän hyvä verrattuna siihen, että rakentamisen määrä on pudonnut 2-4 prosenttia. Selitys voi olla se, että työntekijöitä on siirtynyt harmaan talouden piiristä laillisen talouden piiriin.

Myös suhdannetilanne vaikuttaa asiaan. Taantumassa rakentaminen painottuu korjausrakentamiseen, jota tekevät tyypillisesti pienet yritykset. Korjausrakentaminen on työvoimavaltaista.

Työttömien määrä on kuitenkin kasvussa. Viime vuosi oli heikompi kuin edellinen. Pipatti ennustaa, että kuluva vuosi on vielä huonompi kuin viime vuosi.

Kuvatekstiä korjattu 9. tammikuuta klo 10.43. Täsmennetty myös Rakennusteollisuuden myönteinen näkemys Urpilaisen toimista.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.