Rannikkovesien tila huono, valtaosa järvistä kunnossa

Suomen järvien pinta-alasta 85 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Sen sijaan rannikolla yksikään vesialue ei ole tilaltaan erinomainen.

Ympäristöministeriön esittelemän arvion mukaan erityisesti Saaristomeren ja Suomenlahden tila on huolestuttava.

Jokivesistä 65 prosenttia on arvion mukaan hyvässä tai erinomaisessa tilassa.

Rannikkovesien suurin ongelma on rehevöityminen. Myös pienet järvet kärsivät rehevöitymisestä, mutta suuret järvet ovat ekologiselta tilaltaan pääosin hyviä tai erinomaisia.

Ministeriön mukaan Suomessa yli puolet vesiä rehevöittävästä ravinnekuormasta on peräisin maataloudesta.

– Suomen vesiensuojelutoimet ovat olleet kunnianhimoisia mutta eivät riittäviä vesiekosysteemien kannalta, sanoo ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).

Tiedot vesien tilasta on koottu kolmessatoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Arvio perustuu vuosien 2006-2012 tietoihin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.