Raportti: Tupakkateollisuus hidastanut tupakointirajoituksia

Tupakoinnin terveyshaitat ovat olleet suomalaistenkin tiedossa jo vuosikymmeniä. Silti rajoituksia on säädetty hitaasti, vaikka niillä on ollut kansan tuki.

Tupakointia rajoittavia lakeja on Suomessa säädetty yllättävän hitaasti, vaikka rajoituksilla on ollut kansalaisten tuki. Tänään julkaistun raportin mukaan syynä hitauteen on tupakkateollisuuden voimakas vaikutus.

Tupakkapolitiikan kehitystä 1950-luvulta nykypäivään ovat tutkineet Suomen ASH ry:n (Action on Smoking and Health) toiminnanjohtaja Mervi Hara ja Syöpäjärjestöjen tiedotuspäällikkö Satu Lipponen. Raportti "Suomalaista ja eurooppalaista tupakkapolitiikkaa" julkistettiin Helsingissä tänään.

Raportin mukaan kansainvälinen tupakkateollisuus on kyennyt suurten varojen turvin hidastamaan tehokkaasti tupakoinnin kieltoja eri maissa. Usein toiminta on ollut lobbausta ja markkinointia, vaikuttamista salassa, tutkimustulosten kiistämistä ja lisätutkimusten vaatimista.

Esimerkkinä kirjoittajat mainitsevat ravintoloiden tupakointikiellon, joka tulee voimaan ensi vuonna. Tupakoinnin terveysvaarat ovat kuitenkin olleet tiedossa jo vuodesta 1951.

- Suomalaiseen politiikan tekoon on kohdistunut kova paine, joka on ollut osa tupakkateollisuuden globaalia toimintamallia, kirjoittajat arvioivat.

Raportin kirjoittajat sanovat, että Suomen tupakkalainsäädäntö ei ole enää Euroopan edistyksellisimpiä. Vielä 1970-luvulla Suomi oli eturintamassa.

Kaksinkertaiset nikotiinimäärät

Raportin mukaan Suomi on yksi eurooppalaista maista, joka on ollut tupakkateollisuuden erityisen huomion kohde. Muita maita ovat Ranska, Saksa ja Espanja.

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti Rautalahti sanoo, että tupakkateollisuuden yhdysvaltalaisdokumenttien mukaan Suomen markkinoilla on esimerkiksi kokeiltu 1990-luvulla kuluttajien tietämättä geenimuunneltua tupakkaa. Asiakirjat tulivat julkisiksi oikeusprosessin yhteydessä.

- Geenimuunnellun tupakan nikotiinipitoisuus oli kaksi kertaa normaalia suurempi, Rautalahti kertoi raportin julkistustilaisuudessa. Hän ihmetteli, miksi Suomen laki ei nykyäänkään kiellä muuntogeenisen tupakan käyttöä savukkeiden raaka-aineena.

Rautalahti uskoo, että nykyisin kehittelyn kohteena ovat nikotiinin lisäksi muut tupakasta riippuvuutta aiheuttavat aineet.

Pubit hyötyivät savuttomuudesta

Syöpäjärjestöjen entinen pääsihteeri, ylilääkäri Liisa Elovainio on seurannut terveysihmisten ja tupakkateollisuuden kamppailua vuosikymmenet. Hän muistuttaa, että tupakan vaarallisuus on ollut tiedossa harvinaisen kauan.

Nykyisin tupakoinnin vastustuksen etulinjassa on Irlanti, joka määräsi ravintoiloihinsa tupakointikiellon. Kieltoa vastustettiin ankarasti.

- Irlannissa pitkään jatkunut pubien liikevaihdon lasku kääntyi nousuksi, kun tupakointikielto oli ollut voimassa vuoden, Elovainio sanoo.

Nuuskaa vai ei?

Nuuskan myynti ja markkinointi on kielletty EU:ssa, mutta Elovainion arvion mukaan nuuskaa yritetään saada uudelleen markkinoille. Kieltoa on yritetty kumota muun muassa EY-tuomioistuimessa.

Nuuskaa on yritetty todistaa terveellisemmäksi kuin muuta tupakkaa. Matti Rautalahti huomauttaa, että nuuska tekee riippuvaiseksi ilmeisesti nopeammin kuin savukkeet ja aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja, hedelmättömyyttä ja impotenssia, kuten muutkin tupakkatuotteet.

Lisäksi suuhun voi tulla kroonisia haavaumia ja hampaita saattaa irrota. Myös suusyövästä on tutkimustietoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.