Rapukannat kertovat ekosysteemin tilasta

Kotoperäisten rapukantojen suojelu on noussut maailman rapututkijoiden Kuopiossa meneillään olevan symposiumin kärkiasiaksi. Symposiumissa on tänään esitelty Maailman luonnonsuojeluliiton punaista listaa, jolle kerätään myös uhanalaisia eurooppalaisia kotoperäisiä rapukantoja.

Vaikka Suomessa jokirapusaaliit voivat vielä olla miljoonia yksilöitä vuodessa, on laji silti meilläkin uhan alla.

Pohjois-Savon järvistä ja lammista löytyy vielä alkuperäistä jokirapua, mutta pitkään eri vesissä ravustanut Marianna Falkenberg on huomannut saaliin heikentyneen.

Suomalainen jokirapu onkin jo Maailman luonnonsuojeluliiton uhanalaisten lajien punaisella listalla.

Suomessa alkuperäistä jokirapua uhkaavat myös voimakkaasti leviävä muualta tuotu täplärapu, saasteet ja elinympäristön muutokset sekä rapurutto, jota Kuopion yliopistossakin tutkitaan. Maailman luonnonsuojeluliiton punaiselle listalle kerätään Euroopan uhanalaisia kotoperäisiä rapukantoja.

Punaisen listan avulla pyritään pitämään yllä lajien monimuotoisuutta, mikä kuuluu myös YK:n vuosituhannen kehitystavoitteisiin. Kallavedeltä tarttuu tällä kertaa pyytäjän kymmeneen mertaan kymmenkunta syöntikokoista rapua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.