Rapumarkkinat uudistavat suomalaista ruokakulttuuria

Suomen ensimmäiset varsinaiset rapumarkkinat avattiin tänään Tampereen Keskustorilla.

Jokirapuja

Kaksipäiväisessä markkinatapahtumassa esitellään rapuja, ravustusta ja rapujen syöntikulttuuria ja tietysti kaupataan erilaisia vesien herkkuja. Pirkanmaan kalatalouskeskus odottaa rapumarkkinoille noin 20 000 asiakasta.

Ensimmäisen päivän aikana ennen iltarientoja markkinoilla kävi järjestäjien mukaan jo yli 10 000 ihmistä. Myös äyriäisiä ja simpukoita sisältävät ruoka-annokset maistuivat yleisölle. Tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna, jolloin järjestelyihin luvataan uusia ideoita.

Hämeen TE-keskuksen kalatalousjohtaja Jukka Muhonen kertoo, että viime vuosisadan alussa Suomi oli Euroopan tärkeimpiä ravuntuottajamaita. Rapuja vietiin suuria määriä mm. Pietarin alueen herkkusuille.

Kokemäenjoen vesistö ja Hämeen maakunnat olivat merkittäviä tuotantoalueita. Rapuruttotuhojen kierre ja ympäristömuutokset romahduttivat rapukannat. Vasta 1960-luvulla ruttoa hyvin kestävän täpläravun tuonti Suomeen tarjosi raputaloudelle mahdollisuuden uuteen nousuun.

Täplärapu on kulinaarisilta ominaisuuksiltaan aivan kotimaisen jokiravun veroinen herkku. Suurempien saksien ansiosta siinä on jopa enemmän syötävää. Ainoa täplärapuun liittyvä kielteinen asia on kotimaisen jokiravun elintilan jatkuva kapeneminen rapuruttoa kestävämmän täpläravun tieltä. Muhosen mukaan Hämeen maakunnissa täplärapu kotiutetaan ensisijaisesti suuriin reittivesiin, mutta pääosa pienistä latvavesistä jätetään kotimaisen ravun alueeksi.

-On tärkeää korostaa, ettei täplärapujen levittämisessä voi hyväksyä minkäänlaista sooloilua, vaan täpläravun kotiuttamiseen pitää aina ennakkoon hakea kalatalousviranomaisten lupa.

Lajien lisäys melko hankalaa

Pirkanmaan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen uskoo, että Suomesta pystyttäisiin viemään rapuja muuanne Eurooppaan. Tuotanto vain pitäisi saada kasvamaan ja hinta laskemaan, jolloin kulutus kyllä lisääntyy. Tätä nykyä Suomeen tuodaan Espanjasta kapeasaksista rapulajia pakastettuna kohtuullisen edullisesti. Kotoisista vesistä löytyy toistaiseksi vain jokirapua ja täplärapua.

Vuorisen mukaan meillä on pohdiskeltu rapuvalikoiman laajentamista, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt sopivaa lajia. Rapuateria kirvoitti markkinaravintoloissa ventovieraat ja eri-ikäiset ihmiset pöytäkeskusteluun: joku kaipasi rälläkkää kuoren rikkomiseen. Monet muistelivat autolauttojen mahtavia katkarapuvoileipiä ensimmäisenä rapunautintoinaan.

Kokemuksia oli jättiravuista, grillatuista ravunpyrstöistä, räkämäisistä ostereista ja monista muista eksoottisista makuelämyksistä. Yhteinen ihmetyksen aihe oli se, mihin suomalaiset nakkikioskit ovat kadonneet.
(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.