Räsänen esittää: Kotietsintöihin lupa ilman ennakkoilmoitusta

Päivi Räsänen haluaa poliisille oikeuden tehdä kotietsintöjä ilman ennakkoilmoitusta.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan lainmuutoksesta olisi hyötyä erityisesti terrorismirikosten estämisessä.

– Jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen, joka niin sanottujen yksinäisten susien tapauksessa voi olla tekojen estämisen kannalta aivan ratkaisevaa, Räsänen sanoo.

Poliisilain tiedonhankintasäännösten riittävyyttä on selvitetty sisäministeriössä. Selvityksen mukaan tiedonhankintakeinoihin pitää lisätä jälkikäteen ilmoitettava kotietsintä, jotta rikossuunnitelmat pystytään havaitsemaan riittävän ajoissa. 

Sisäministeriön mukaan samankaltainen lainsäädäntö on jo käytössä muissa Pohjoismaissa sekä suuressa osassa muita EU-maita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.