Räsänen: Poliisille lisärahoitus terrorismin torjuntaan

Poliisi saa kolme miljoonaa euroa lisää terrorismin torjuntaan. Hallitus päätti lisärahoituksesta tänään neuvotteluissaan vuoden 2015 täydentävästä talousarviosta.

Suojelupoliisille ehdotetaan 350 000 euron määrärahaa, jonka avulla pystytään sijoittamaan yhdyshenkilö Turkkiin tiedonhankintaa ja kansainvälistä yhteistyötä tehostamaan. Suomesta Syyrian konfliktiin on hakeutunut vähintään 40 tunnistettua henkilöä, joista osa taistelee radikaali-islamistien terroristiryhmien riveissä. Valtaosa Suomesta Syyriaan matkustaneista on matkustanut Turkin kautta konfliktialueille.

Poliisin operatiivisen suorituskyvyn nostamiseksi lisättiin ensi vuoden budjettiin 2,7 miljoonan euron määräraha. Tällä on tarkoitus tehdä tarvittavia kalusto- ja varustehankintoja terrorismin torjuntaan sekä vaativiin ja erityistilanteisiin. Näissä tilanteissa varuste- tai kalustopuutteet saattaisivat aiheuttaa lisäuhrien syntymisen. Tarve hankinnoille nousi esiin jo kansallisessa selvityksessä, joka tehtiin Norjan Utöyan tapahtumien johdosta. Lisäksi tarve on todettu kansallisen terrorismin torjuntastrategian ja sen täytäntöönpanosuunnitelman yhteydessä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.