Rasistisia rikoksia ilmoitetaan entistä enemmän

Poliisi saa entistä enemmän ilmoituksia rasistisista rikoksista. Vuonna 2006 poliisille ilmoitettiin noin 750 rasistista rikosta. Vuonna 2005 luku oli 669 ja vuonna 2004 puolestaan 558. Poliisiammattikorkeakoulu tekee tapauksista selvityksen vuosittain.

- Yleisin poliisille ilmoitettu rasistinen teko on pahoinpitely tai sen yritys. Ilmoituksia tulee myös muun muassa vahingonteosta ja syrjinnästä, kertoo erikoistutkija Juha Kääriäinen Poliisiammattikorkeakoulusta.

- Siihen on tietenkin vaikeaa antaa vastausta, tehdäänkö rasistisia rikoksia yhä enemmän vai onko ilmoituskynnys laskenut, Kääriäinen toteaa.

Tänään vietetään YK:n rasisminvastaista päivää, samalla alkoi rasisminvastainen viikko.

Päiväksi on valittu 21. maaliskuuta, koska juuri kyseisenä päivänä vuonna 1960 Etelä-Afrikan poliisi avasi tulen rauhalliseen mielenosoittajajoukkoon Sharpevillessa. Tulituksessa kuoli kaikkiaan 69 mielenosoittajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.