Raskausajan tupakointi on riski lapsen mielenterveydelle

Tuoreen tutkimuksen mukaan äidin tupakointi raskauden aikana lisää lapsen riskiä sairastua psykiatrisiin sairauksiin lapsuus- tai nuoruusiällä.

Turun yliopistossa ensi viikon perjantaina tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan sikiöaikana tupakalle altistuneet lapset ja nuoret sairastuivat selvästi useammin psykiatrisiin sairauksiin kuin ne, joiden äidit eivät tupakoineet raskausaikana.

Lääketieteen lisensiaatti Mikael Ekbladin tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1987-1989 syntyneiden tietoja, joita saatiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aineistoista.

Tutkitusta runsaan 175 000 ihmisen joukosta noin 15 prosenttia oli sikiövaiheessa altistunut tupakalle. Heidän joukossaan esimerkiksi masennus- ja ylivilkkaushäiriöihin tarkoitettujen lääkkeiden käyttö oli selvästi yleisempää kuin muilla.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.