Rataverkon ylläpito rahapulassa

Nopeusrajoitukset ovat lisääntymässä rautateillä. Turku-Toijala -rataosuutta kunnostetaan parhaillaan.

Aikatauluongelmat Suomen rautateillä saattavat lisääntyä lähivuosina. Rataverkosta vastaavan Ratahallintokeskuksen mukaan nopeusrajoitukset uhkaavat yhä useampia ratoja, koska nykyrahoitus ei riitä vanhentuvien osien kunnostamiseen. Myös tekniikka ikääntyy ja käyttöhäiriöt saattavat yleistyä.

Investointijohtaja Kari Ruohonen Ratahallintokeskukselta kertoo, että suurimpia nopeusrajoitusalueita tulee jatkossa olemaan Kuopion lähellä Savon radalla, Vartiuksen radalla ja Tornio-Kolari -radalla.

-Jos puhutaan rahoituksesta perusradanpitoon, niin Ratahallintokeskus on esittänyt, että tällä hetkellä rahoitusvaje on noin 60 miljoonaa euroa, Ruohonen kertoo.

Turun ja Toijalan välistä rataosuutta kuitenkin kunnostetaan parhaillaan. Ensi vuonna osuus täyttää jälleen vaatimukset, joita liikennemäärät ja rahtien painot asettavat.

-Rata saadaan kuntoon. Tämä rataosa on yksi niistä yli-ikäisistä rataosista, joilla jo ongelmia oli kunnossapidossa ja nopeusrajoitukset uhkasivat. Nyt nämä uhat voidaan sitten pyyhkiä pois, toteaa toimitusjohtaja Teuvo Sivunen Oy VR-Rata Ab:sta.

Tänä vuonna perusradanpitoon on varoja 360 miljoonaa euroa eli vajaus on kuudesosan luokkaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.