Rattijuopot joutuvat entistä ahtaammalle

Alkolukkotyöryhmä ehdottaa, että rattijuopumusrikoksista määrättävien ajokieltojen vähimmäispituuksia pidennetään, jotta ne paremmin vastaisivat tekojen moitittavuutta ja niistä aiheutuvaa vaaraa sekä kansainvälistä sääntelyä.

Tuomioistuimen olisi määrättävä valvottu ajo-oikeus eli alkolukon käyttö, jos edellytykset sen määräämiselle täyttyvät ja rattijuopumukseen syyllistynyt on antanut siihen suostumuksensa.

Toistuvasti törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettajan alkolukon käytölle ehdotetaan kahden vuoden vähimmäiskestoa.

Lisäksi työryhmä ehdottaa, että vähintään vuoden yhtämittaiseen ajokieltoon määrätyn kuljettajan on suoritettava uusi kuljettajantutkinto ajokiellon päätyttyä.

- Pidän työryhmän näkemyksiä hyvinä. Viestin on oltava selvä, rattijuopumus on vakava rikos ja seuraamuksen on oltava sen mukainen. Ja jos teknisillä apuvälineillä voimme vähentää rattijuopumuksia, on nämä keinot otettava käyttöön. Kannatan, että alkolukko olisi tulevaisuudessa uusien ajoneuvojen vakiovaruste”, sanoo liikenneministeri Merja Kyllönen.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti tammikuussa 2011 työryhmän selvittämään alkolukon käytön laajentamista rattijuopumustapauksissa. Työryhmän toimeksiannon taustalla oli hallituksen linjaus, että liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävänä toimenpiteenä alkolukon tulisi olla ajo-oikeuden ehto kaikille rattijuopumukseen syyllistyneille.

Alkolukko osin jo pakollinen

Suomessa on kokeiltu alkolukolla valvottua ajo-oikeutta vuosina 2005 - 2008. Viime elokuussa alkolukon käyttösuositus muuttui pakolliseksi tilausajoina suoritettavissa koulu- ja päivähoitokuljetuksissa.

Suomi on myös esittänyt, että EU:ssa toimittaisiin aktiivisesti autoteollisuuden suuntaan siten, että alkolukko tulisi vakiovarusteeksi uusiin ajoneuvoihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.