Rattijuopumusrajat: "Näitä seikkoja ei huomioida kansalaisaloitteessa"

Asiantuntija näkee useita ongelmia rattijuopumusta koskevassa kansalaisaloitteessa, jossa vaaditaan rattijuopoille kovempia rangaistuksia.

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan muun muassa, että rattijuopumuksen promillerajaa lasketaan ja rattijuoppojen aiheuttamat kuolemantapaukset katsotaan tapoiksi.

Oikeusministeriön oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelijan Hannu Niemen mielestä uudistus voisi antaa hyvän signaalin kansalaisille: alkoholi ja autoileminen eivät kuulu lainkaan yhteen. Niemen mukaan on kuitenkin paljon asioita, jotka eivät puolla lakimuutoksia.

– Esimerkiksi pelkona on se, että poliisin resursseja jouduttaisiin lisäämään. Poliisin resurssit ikään kuin hajoavat laajemmalle alueelle ja voivat olla pois sieltä vakavasta, onnettomuuksia aiheuttavasta rattijuopumusvalvonnasta. Tällainen uhka on olemassa, Niemi sanoi MTV Uutislivessä.

Lakiuudistus lisäisi myös muita kustannusresursseja sekä nostaisi esiin juridisia ongelmia, sanoo Niemi.

– Länsimaiseen oikeusajatteluun tällainen tapoksi muuntaminen ei istu, koska tapot ja murhat ovat tahallisia henkirikoksia. Tällaisista rattijuopumustapauksista puuttuu sen tapainen tahallisuus, mitä näissä vaaditaan. Lisäksi kaikkia muitakin kuolemantuottamustapauksia, jotka johtuvat esimerkiksi pahoinpitelyistä tai liikennerikkomuksista, pitäisi sitten käsitellä samalla tavalla.

Niemi käyttäisikin muita keinoja rattijuopumustapausten vähentämiseen.

– Esimerkiksi alkolukkoa käytetään nykyään seuraamuksena (rattijuopumuksesta), ja sen yleistyminen olisi toivottavaa, koska se on niin tehokas keino.

"Hovioikeuden päätös antoi sysäyksen aloitteelle"

Yli 62 000 suomalaisen allekirjoittaman kansalaisaloitteen takana on lapinlahtelainen Jorma Sonninen, jonka 11-vuotias tytär kuoli ja 16-vuotias tytär loukkaantui vakavasti rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa kaksi vuotta sitten.

Tekijälle olisi ollut mahdollista antaa 9 vuoden vankeusrangaistus, mutta tuomioksi tuli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Tästä tuomiosta hän istui vuoden ja yhden kuukauden.

– Viimeinen niitti oli oikeastaan hovioikeuden päätös. Perustelut, joilla tuomio lievennettiin, antoivat sykäyksen aloitteen tekemiselle. Perusteluissa mainittiin lyhyt ajomatka, ajon tapahtuminen päiväaikaan eli valoisaan aikaan ja hyvät keliolosuhteet sekä se, että tämä rattijuoppo ei aiheuttanut mitään muuta liikennevahinkoa, Sonninen kertoi MTV Uutisille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.