Räty harkitsee itsekin ryhtyvänsä toimiin

AKT:n puheenjohtaja Timo Rädyn mukaan liiton entisen viestintäpäällikön Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamisväitteistä ja erottamisesta noussut kohu on paisunut kohtuuttomiin mittasuhteisiin.

Juristin koulutuksen saanut Räty kertoo harkitsevansa, että hän ryhtyisi itsekin toimenpiteisiin häntä kohtaan esitetyistä syytöksistä.

— Ensivaiheessa luotan viranomaisprosessiin ja sen selvittämiseen, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Kun se prosessi on siinä vaiheessa, että tiedetään mitä sieltä tulee, niin sen jälkeen pitää arvioida sitä, minkälaisiin toimenpiteisiin omalta osaltani pitää ryhtyä, sanoo Räty.

Poliisi tutkii kohun aloittanutta kiusaamisjuttua työturvallisuusrikoksena. Jutussa on kaksi asianomistajaa, Hilkka Ahde sekä toinen Rädyn alainen.

Rikostutkinnan aloittamisen jälkeen mediassa on ruodittu Ahteen ja Rädyn välejä avoimesti ja viimeisimpänä Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että kaksikolla oli suhde.

Räty kiisti väitteen jyrkästi aamun Huomenta Suomessa.

Onko mahdollista, että toinen teistä olisi tulkinnut teidän olevan parisuhteessa?

— Ei missään tapauksessa. Meillä ei ollut ikinä mitään siihen viittaavaakaan ja siitä me ollaan kumpikin ihan samaa mieltä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.