Rautatiealalle kilpailukykysopu: Työaika pitenee 24 tuntia

Palvelualojen työnantajat (Palta) sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) ovat sopineet kilpailukykysopimuksen soveltamisesta rautatiealalla.

Sopimuksen mukaan rautatieläisten työajat pitenevät 24 tunnilla.

Säännöllistä työaikaa venytetään muun muassa pidentämällä kolmen arkipyhäjakson työaikaa, nostamalla keskimääräistä viikkotyöaikaa sekä poistamalla pekkaspäiviä.

– Erityisesti kolmen arkipyhäjakson pidentäminen kahdeksalla tunnilla tukee rautatiealan tarpeita. Liikenne on vilkkaimmillaan juuri juhlapyhien aikaan, kertoo Paltan johtava asiantuntija Janne Laitinen.

Työajan pidentämisestä voidaan Paltan mukaan sopia myös paikallisesti toisin, ja paikallisia sopimismahdollisuuksia laajennettiin muutenkin.

Sopimuksen piirissä on noin 4 000 työntekijää.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.