Rehn ei lähde presidenttikisaan: "Komissaarin vastuut painavat"

EU:n talouskomissaari Olli Rehn ei lähde keskustan presidenttiehdokkaaksi. Rehn perusteli päätöstään sunnuntaina STT:lle nykyisten komissaaritehtävien vastuilla.

Rehnin mukaan urakka Euroopassa on kesken ja työ Euroopan velkakriisin voittamiseksi yhteisvoimin vaatii häneltä jatkossakin täyden sitoutumisen. Siihen ei ole mahdollista yhdistää ehdokkuutta ja kampanjaa niin vaativassa vaalissa kuin Suomen tasavallan presidentin vaali, Rehn totesi.

Keskustalla muutama viikko aikaa

Keskustan presidenttiehdokkaaksi on toistaiseksi ollut halukas ainoastaan pitkäaikainen ex-ministeri Paavo Väyrynen. Keskustalla on nyt vain muutamia viikkoja aikaa etsiä sopiva presidenttiehdokas, sillä määräaika ehdokkaiden asettamiseen päättyy 9. syyskuuta. Keskustan presidenttiehdokkaan nimittää puoluekokous lokakuun lopussa.

Tähän mennessä usea ehdokas on jo kieltäytynyt ryhtymästä keskustan presidenttiehdokkaaksi. Muun muassa Seppo Kääriäinen ja Mari Kiviniemi ovat ilmoittaneet, että he eivät ehdokkaaksi ryhdy. Myös Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 22. tammikuuta.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun studioanalyysi (Kymmenen uutiset 21.8.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.