Rehn: Fennovoiman ydinjätteiden loppusijoituksesta löytymässä sopu

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) uskoo, että Fennovoima ja Posiva pääsevät sopuun Pyhäjoen voimalan ydinjätteiden loppusijoituksesta.

Fennovoiman on kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettava, miten se aikoo järjestää Pyhäjoen ydinvoimalan ydinjätteen loppusijoituksen. Tällä hetkellä neuvotellaan ratkaisusta, jossa jätteet sijoitettaisiin Posiva Oy:n luolaan yhdessä Olkiluodon ja Loviisan voimaloiden jätteiden kanssa.

Energia-asioista vastaava elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan neuvottelut etenevät hyvin.

– On syytä olettaa, että neuvotteluissa päästään myönteiseen lopputulokseen, Rehn sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Rehn pitää Posiva-vaihtoehtoa yhteiskunnallisesti parhaimpana. Fortumin ja Teollisuuden Voiman omistama Posiva on kuitenkin toistaiseksi ollut haluton ottamaan vastaan Fennovoiman jätteitä. Tarvittaessa hallitus voisi pakottaa yhtiöt ratkaisuun.

– Lainsäädäntömme antaa tiettyjä välineitä kannustaa yhteistyöhön, mutta kun neuvottelut etenevät käsitykseni mukaan aika myönteisesti, niin en näe tarpeelliseksi lähteä esittämään mitään ultimaatumeita tässä vaiheessa.

Olli Rehnin haastattelu kokonaisuudessaan Uutisextra-ohjelmassa MTV3-kavavalla kello 19.10.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.