Rehn: Irakin sota olisi katastrofi

Elisabeth Rehnin mukaan Irakissa käytävä sota olisi valtava humanitaarinen katastrofi.

Elisabeth Rehn

Elisabeth Rehn muistuttaa, että tilanne Irakissa on nyt aivan toinen kuin vuoden 1991 sodan aikana, jolloin maa oli huomattavasti vauraampi. Jo 12 vuotta kestäneiden pakotteiden jälkeen irakilaiset ovat riippuvaisia ruoka-avusta.

-Ruokaa öljystä-ohjelmasta riippuvaisia on ainakin 16 miljoonaa, ja maan elintarvikkeista 90 prosenttia tuodaan muualta, muistuttaa Rehn. Hän kertoo myös, että Irakissa odotetaan pitkästä aikaa hyvää satoa, mutta sadonkorjuu ajoittuu juuri ennakoidun sodan alkamisen aikoihin.

Rehnin mukaan humanitaarisen kriisin syntymiseen vaikuttaa olennaisena osana myös Irakin terveydenhuolto, joka on heikoissa kantimissa. Lääkkeitä on vähän ja valtaosa maan sairaanhoitajista on muista maista. Sodan alkaessa ulkomaalaiset pakenisivat maasta, eikä hoitohenkilökuntaa olisi sen jälkeen tarpeeksi.

Elisabeth Rehn on myös huolissaan pakolaistulvasta, joka alkaa sodan syttyessä. Hänen mielestään Irakin naapurimailla ei ole täysiä valmiuksia huolehtia pakolaisista.

-Ymmärrän, että Saddam Hussein on saatava aisoihin, mutta millaisen hinnan olemme valmiit siitä maksamaan, hän kysyy. Rehn vaatii myös, että sodanjälkeistä Irakia ja sen avustamista hallitsee YK eikä armeija.

Elisabeth Rehn on ollut alkuviikon Washingtonissa, missä hän osallistuu ihmiskauppaa vastaan taistelevaan kongressiin.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 26.02.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.