TV-Opas

Rehnin keskustaliberaalit: Vuosittainen tolkkutesti EU-lakiesityksille

Eurovaalikampanjaansa vähitellen käynnistelevä komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on esitellyt Euroopan keskustaliberaalien ALDE:n vaaliteemoja.

Rehn nimitettiin viime viikonloppuna ALDE:n kärkiehdokkaaksi yhdessä belgialaisen Guy Verhofstadtin kanssa. Suomen Keskustasta valitut europarlamentaarikot kuuluvat ALDE:n ryhmään.

Rehnin mukaan yksi keskustaliberaalien tavoitteista on EU:n lainsäädännön yksinkertaminen ja hallinnollisen taakan purkaminen. Keskustaliberaalien mukaan olennaista on se, että lakeja laaditaan tarkoituksenmukaisella päätöksenteon tasolla.

ALDE esittää Euroopan unionin lakiesityksille vuosittaista "tolkkutestiä", jolla arvioidaan päätetäänkö yksittäisistä laeista EU-tasolla vai läheisyysperiaatteen mukaisesti kansallisella tasolla.

– ALDE kehittäisi EU:ta niin, että se on suuri suurissa asioissa ja pieni pienissä asioissa. Tämä vapauttaisi EU:n voimavaroja tekemään suuria taloutta, työllisyyttä ja turvallisuutta edistäviä päätöksiä, eikä unioni puuttuisi lillukanvarsiin, mikä usein turhaan ärsyttää ihmisiä, Rehn sanoi.

Toinen keskeinen vaaliteema on jatkaa Euroopan talousuudistuksia. Rehnin mukaan kestävän kasvun luomisessa keskustaliberaalit korostavat pienten- ja keskisuurten yritysten roolia.

Europarlamenttivaalit pidetään toukokuun 25. päivänä. Rehnin ohella Suomen Keskustan toinen kärkiehdokas vaaleissa on Paavo Väyrynen.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.