Rehtori: Sikainfluenssasta tiedottaminen onnistui

Keravan Laureassa opiskelevalla helsinkiläisellä opiskelijalla vahvistettiin H1N1-virusinfluenssa eli ns. sikainfluenssa maanantai-iltana. Opiskelija on toipumassa kotona eikä opiskele tällä hetkellä Keravan Laureassa.

Koulu sai tiedon opiskelijan sairastumisesta sikainfluenssaan terveydenhuollon kautta. Keravan terveyskeskuksen yliläääkäri Minna Helenius antoi koululle yksityiskohtaiset tiedot siitä, miten koululla tulee toimia. Tämän jälkeen asiasta tiedotettiin henkilöstölle ja opiskelijoille sähköisesti ja lisäksi otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin niihin, jotka olivat olleet tekemisissä sairastuneen kanssa, kertoo Laurean ammattikorkeakoulun Vantaan alueyksikön aluerehtori Jouni Koski.

Sikainfluenssaan sairastuneen opintoryhmään kuului 19 opiskelijaa sekä kaksi pedagogia. Opiskelijat asuvat eri puolilla Uuttamaata.

- Yhteydenpito Keravan Terveyskeskuksen kanssa on ollut hyvin tiivistä, kertoo Lisäksi oppilaitoksen omat terveydenhoitajat ovat olleet asiassa aktiivisia, Koski kertoo.

- Keskeistä on ollut se, että olemme lähettäneet opiskelijoille tiedotteen, jossa heitä kehotetaan tarkkailemaan omaa terveydentilaansa sekä huolehtimaan hygieniasta, kuten käsienpesusta hyvin. Oppilaitoksen tiloihin on tuotu käsien desinfiointiaineita, jotta käsien puhdistaminen olisi mahdollisimman helppoa, Koski lisää.

Myös siistimisestä huolehtivaa henkilöstöä on Kosken mukaan ohjeistettu puhdistamaan saniteettitilat sekä esimerkiksi ovien kahvat erityisen huolellisesti.

Rehtori on erittäin tyytyväinen sekä henkilökunnan että opiskelijoiden suhtautumiseen ja toimimiseen tässä tilanteessa.

- Erityisen ilahduttavaa on se, että opiskelijat toimivat annettujen ohjeiden mukaan, koska se on tässä tilanteessa äärimmäisen tärkeää,sanoo Koski .

Laurean Keravan yksikössä on opiskelijoita noin 1 000. Kaiken kaikkiaan Laureassa opiskelee 8 000 opiskelijaa seitsemällä eri kampuksella.

Lue myös:

Laurean rehtori ja opiskelijat: Koulun ilmapiiri pysynyt rauhallisena

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.